Ajattelin eilen, että olisi kätevää asentaa itseensä sellaisia tunnesäätimiä, jotka voisi napsauttaa pois päältä. Ne katkaisevat tunnon ja tunteet, tai vaikka sydämen ja aivot. Olen joskus kuullut sellaisen sanonnan, että hurjimmat mielikuvittelumme ovat jossakin jo todellisuutta. Jään siis odottamaan halpaversiota tästä keksinnöstä. Ajattelin myös, että olisi kätevää vain hirttäytyä. Vuori muistutti, että silloin ei voisi enää juoda kahvia. Olen siis tässä. Juon kahvia.
Ihmisvihani on saavuttanut hillittömät mittasuhteet. Ihmiset ovat mielenvikainen ja pesivä lokkiyhdyskunta, joka on syönyt liikaa grillimakkaraa ja mausteita. Olen joskus ajatellut, että kullakin on ongelmansa ja niitten laajuus ja tuskallisuus on yksilöllistä ja sitä yksilön tuskaa tulee kunnioittaa. Ja vaikkei kunnioittaisikaan, voi olla armollinen ihmiselle. Ihminen. Yhdellä on vuosikausia uudelleen puhkeava syöpä ja toisella on rakko jalassa ja kolmannella ikuinen rakkaus. Näiden kunkin merkitys on kantajalleen yhtä tuskallinen ja vaatii kanssaihmiseltä tasapuolista armoa. Vai vaatiiko? Tai juuri minun armoani. Olen sentään vain ihminen.
Mietin myös sitä, missä vaiheessa tulee suorittaa humaani interventio ja pysäyttää läheinen tai vähemmän läheinen? Silloinko kun itse ei enää saa harhoista selvää, vaikka aika hyvin sietääkin kaoottisuutta ja ihmistä? Vai antaako läheisen palaa tulessa ja kun tuhkat on siivottu, sanoa että kyllähän minä tämän tiesin, ei vaan ole tapanani puuttua.
En tiedä. Tulee pieni olo. Silti, muutaman päivän olen ollut peili ja puhelinvastaaja, vastaanottaja, ratkaisija, opettaja, neuvonantaja ja siinä sivussa äiti. Minulle ei taaskaan jää mitään. Kukaan ei ehdi olla minun äitini tai guruni tai sylini. Enkä minä ehtisi olla kenekään lapsi tai gurutettava tai syliteltävä. Kätevintä olisi tosiaan hirttäytyä. Silloin joku riski poliisi ottaisi minut lopulta syliin. Saisin vähän armoa.
Ihminen on löytöretkeilijä ja tutkimusmatkailija ja avaruusolio. Silti kukaan ei oikeastaan ole käynyt oikein missään. Pakko päästä Kiinaan tai avaruuteen, vaikkei uskalla silittää naapurin käsivartta lempeästi tai nukahtaa jonkun syliin. Enkö silloin voisi ajatella, että jonkun harhaiset matkat toiseen maailmaan ovat ihan paikallaan. Tavallaan edes joku lähtee.
Unohdin taas nukkua. Olen toivoton kesäyöihminen. Nyt täytyy muistaa olla hereillä lopun päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti