Valunta on runsasta eli näin minä teen työtä

Varjokuvia Piian kanssa.

Kaikki mitä piirtää tietylle paperille, muuttuu todeksi. Luonnos II/2014 - 

Mustelma. Avaruudellinen muisto. Jälki käsitelty kuvanmuokkausohjelmassa.

Sivureiden mustelma laajenee ja komistuu. Mustantummaa violettia, jonka alla keltaoranssi on syttymäisillään laimeaan hehkuun. Hoidan sitä istumalla lootusasennossa, selkäkin melkein suorana, ettei se jatkuvasti painautuisi jotakin vasten ja kertoisi miltä siitä tuntuu.

Kovia puheita ja pehmeitä pusuja viikonloppu täynnä. Tavaan muistiinpanojani. Rakastan omiani, ainakin tänään. Rakastin itseänikin ainakin sen neliminuuttisen, mitä yksi puolipitkä orgasmi vaatii, olosuhteiden ollessa otollisia. On hämmentävää kuinka niiden, en siis orkkujen vaan muistiinpanojen, pohjalta kirjoitan kokonaisia lauseita, joita ymmärtää ihan jokainen kaikki.

Koska olemus on  aamuöisen ja hullunhoureisen kirjailun jäljiltä patalaiska ja ehkä otsassakin mustelma (punk is not dead), niin kopioin tähän pari arvokasta muistiinpanoa, jotka sitten kätkeytyvät sydämiimme ikuisiksi ajoiksi ja jatkavat elämäänsä kokonaisina ja kirkkaina lauseina.

Kengät suudeltu. Miten kukaan voi olla noin kitaristi. Hyvät, pahat ja rumat. Silmät kiinni, itikat lentää, viemäriputket, matka. Pukeutuu paremmin kuin Muuan mies. Paskaa kahvia. Detour 33.

Tässä kopiodessani huomasin, että tuossa on aivan liiaksi turhaa tietoa. Ei modernisti rapistunut ihminen kykene lukemaan kuin muutaman lauseen kerrallaan, koska täytyy reagoida nopeasti ja linkittää kaikki heti jonnekin somensyövereihin liketyskommentoitavaksi. Ja kuva muffinista tähän. Tai siis cupcake se kai nykyään on. Kun minä olin pieni, syötiin reilusti muffinsseja. Paitsi jos se on jokin sokeria tai saliharjoittelua koskeva julkaisu. Se luetaan tarkemmin. Tai Euroviisut. Tai viisi koskettavinta kissakuvaa kautta aikojen. Lisäravinteiden tuoteselosteet on kai kova sana. Yliviivaan sen mikä ei kuulu joukkoon. Täähän on prosessi. Näet kuinka työskentelen. Luulitko että minä huvikseni suoltaisin tällaista paskaa.

Tänään on sellainen päivä, että Ennico Morricone kuulostaa Depeche Modelta ja Depeche Mode Cleaning Womenilta. Kuuntelen niitä kaikkia sekaisin. Tanssin aina kun haen lisää kahvia. Mustelmakin tanssii. Kaikki ikkunat on auki ja paikallislehden verkkoversiossa lukee, että tänään ja huomenna ja ehkä ylihuomenna sataa rankkasade. Valunta on runsasta. Säärunoja voisi kirjoittaa enemmän.

Muistelen samalla muistiinpanemattomia sanoja. Paljon on tullut puhuttua. Taiteesta ja muusta. Sen kanssa on painittu koko viikonloppu. Eräs ystäväni kertoi perjantaina, että teokseni koskettavat aina. Se kuvaili minua toiselle, joka ei ole koskaan nähnyt tai kuullutkaan minua, mutta sanottiin siinä käsipäivää juopottelun lomassa. Koskettaminen on väärä sana, liian kevyt. Oikea sana taisi olla satuttaminen. Ja keksin sen varmaankin  itse. En tee sitä tahallani. Luulen olevani hauska ja sitten ihmettellen kun tyypit itkee. Teen sen tahallani. Jos niin paatunut olento kuin minä itkee tehdessään työtä, on selvä, että koko maailma itkee siinä mukana. Valunta on runsasta. Paatos on rakasta. Raskasta.

Toisen ystäväni kanssa mietin sitä, onko mitään syytä jäädä tähän. Se on nyt ollut pahasti tapetilla. Täällä ei ole minulle rakkautta. Ystäväni on hyvä kiteyttämään. Parempi kuin minä. Minusta on tullut niin sekava, etten oikein kiteydy. Puhun pallojen heittämisestä ilmaan. Siinä ei ole mitään taituruutta mukana. Palloja on niin vitusti ja kyllästyn niihin heti kun ne ovat ilmassa. Anna mulle tähtitaivas. Vittuun koko universumi ja tähdet.

Osa perheenisistä eroaa. Kirjoitan sen muistiin. Se on selvä. Taiturimainen petollisuus saattaa johtaa halkeamiin jotka muuttuvat kuiluiksi.

Saalis laukeaa aamuyöstä kahdesti ja herätessään kerran. Kysyn siltä tekeekö se tätä säännöllisesti. Tietääkö sen vaimo mitä se ei tee säännöllisesti?

Oli joku asia mistä halusin kertoa. Olen unohtanut sen täysin. Menen tanssimaan.