Heräsin aamulla hotellista. En vielä tiedä missä kaupungissa olen, mutta viihdyn täällä erinomaisen huonosti. Tai oikeastaan hyvin. Päätin avata elämässäni uuden oven. En saa sitä auki. Oven takana on positiivinen asenne, toppa tupakkaa, lääkitys kohdallaan ja kivi joka kävelee. Mukaellen Jarkko Lainetta. Muistaakseni. Elämä ei ole elokuva, mutta kyllä se taas sellaista muistuttaa. Tämä saattaa olla joku Lars Von Trierin. Filmaamaton. Onneksi.
Onko teille nollaamisen käsite tuttu? Minulla oli maanantaina ainakin yksi hieno hetki. Ei ole puhtaampaa nollaa, kuin istua saunassa rakkaan naisen kanssa ja puhella niitä näitä. Kylki kyljessä, alastomana hiestä ja sukkahousuista. Siinä voi vähän kirotakin. Ja nauraa. Että onhan tässä ollut kaikenlaista. Rakkauttakin. Sitten höyrytä puhtaana pimeässä syysyössä, polttaa siinä tupakka ja maata ensin yö ja vielä aamupäivä pienten eläinten keskellä. Tarkistaa Tekokuun viesti jossa lukee, että kyllä sinä olet turvassa. Koko ajan. Ei ole olemassa kosketusetäisyttä. On pelkkää etäisyyttä.
Puhua marsulle niitä näitä. Rakkaudestakin. Kahlata kostealla nurmella, katsoa jokainen kukka erikseen ja huomata, että pitkästä aikaa hyräily tulee itsestään, vaivattomasti. Se kantaa iltapäivään ja opetustuntien ohi. Olen zen vaikka lapset maalaavat kuin viimeistä päivää. Liimalla. Asemalla unohdan katsoa kuka on ketäkin vastassa ja luikahdan pimeän tunnelin läpi toiseen pimeään. Kävelen pidempää reittiä kotiin. Kerma hölskyy käsilaukussa. Huivin sisälle leijuu koivun lehti.
Sitten koko päivä puhetta ystävän kanssa. Kai tässä on jo ystävyyden piirteitä. Puhetta ja niin paljon punaviiniä kuin jaksaa kantaa. En voi olla huomaamatta, että kaiken massiiviahdistuksen keskellä, ihan vieressäni on ihmisiä, jotka vain rakastavat minua. Ja pitävät minusta huolta. Vaikka olisinkin reipas ja melkein jaksaisin itsekin, niin pitävät silti. Vaikka olisin hölmö ja ruikuttava, itsetunnoton apina. Jotkut pitävät jopa salaa huolta. Tosin se huolenpito saattaa välillä muistuttaa murhanhimoa. Olen joutunut jo kieltämään suklaalähetykset, sillä ne eivät todellakaan ole minulle hyväksi.
Tänään tunnen itseni terveeksi ja rakastetuksi. Haluan olla kaikkien hyväntekijöitten maalitaulu ja ottaa ihan kunnolla osumaa. Koska se tuntuu hyvältä. Pää on vanhasta punaviinistä raskas, mutta jossakin tämän kaiken onttouden perukoilla on valoa, lihaa ja verta. Juuri nyt kaikki on vähän hyvästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti