21.6.2013

Ihan(an) pimeää






Olen nukkunut. Paljon.

Sangria on tarjouksessa ja kilo porsaanlihaa, jonka just söin mansikoiden ja kirsikoiden kanssa, oli sekin tarjouksessa. Lihansyöjälapseni on erittäin onnellinen. Muutaman päivän matkasaldona hänellä on hävinnyt puhelin ja naama turvoksissa. Puhelin unohtui puistoon ja naama käveli lasioveen. Löysin puhelimen ja lasioveen teippasin rastin. Säikähdyksillä mennään. Naamaepisodia edelsi äänekäs perheriita ja seurasi itku ja jääpalashow. Näillä mennään ja ollaan.



Hassua, mutta kahdessa päivässä olen unohtanut kaiken. Minun piti muistella nimeäni, kun poltin salatupakkaa siivoojan kanssa. Sitä pelotti kiinnijääminen, mutta minä vartioin. Puhuimme runoudesta. Kuinka yllättävää. Ja nyt jo käännän niitä sianitaliaksi ja katalaaniksi, vaikken mitään osaa. Ja olen yhä lomalla.

On erittäin epätodennäköistä, että koskaan palaan. Mihinkään. Ja kuitenkin kaikkeen. Jokin pyhkiytyy pois, aurinko polttaa, meren hiekka kuorii. Minussa ei ole jälkeäkään kenestäkään.
Tarvitsen kipeästi. Otan omani mustasta yöstä ja puolimädistä marjoista. Hipsin patiolla kuun perässä. Se on huomenna täysi.

Pimeys on hyvää ja pehmeää, valo ja lämpö kuumaa ja terävää. Sellaista joka sopii minulle. Samettihikeä.

Minusta maailma usein silloin balanssissa, kun samalla paidalla pärjää päivät ja yöt, vaihtamatta, lisäämättä ja villasukitta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti