Olen jatkanut opaskirjan lukemista. Siinä kerrotaan, että on ihan okei jos nainen tekee aloitteen. Koska miehet ei jaksa sitä taakkaa yksinkään kantaa ja aina ottaa turpiinsa, kun ovat niin herkkiäkin. Ja että kehonkieleen ei ole luottamista. Että täytyy tarttua mihin itseä huvittaa, kuvitelluista signaaleista piittaamatta. Iso osa naisista väistää juuri sen miehen, josta eniten välittää. On lämmin ja ystävällinen kaikille muille. Kyllä joo. Ja että pitää olla oma itsensä vaan ja katsoa mitä tulee eteen. Ja oikeastaan tehdä vaan mitä ikinä huvittaa tehdä. Sitten on toiveikkaita tapauskuvauksia Janeteista ja Johneista, jotka on löytäneet toisensa milloin mistäkin tekemässä just mitä huvittaa... Mä en kyennyt jatkamaan, sillä mun täytyi kiirehtiä Siwaan ostamaan vissyvettä.
Mä löysin hissistä miehen. Pilvikin löysi. Oikein mukava nuorimies, jolla oli rento ote kotiavaimesta ja hajonneesta kaljakeissistä. Löysimme hänet etsiessämme hissiä Siwaan. Hissi ei tullut, koska nuorimies oli tuupertunut sinne lattialle, mutta ehtinyt livauttaa koipensa oven väliin. Minä ensin että kuollut on, mutta sitten että eläähän se! Otetaan tää! Autoimme miehen kotiin (omaansa) ja kannoimme vielä kaikki kaljatkin perässä. Mies oli kovin kiitollinen ja halusi vielä halia ja juottaa meillekin kaljaa. Ainakin niinä kahtena hetkenä kun hän oli hereillä ja melkein seisaallaan. Vasta myöhemmin tajusimme, että olisimme ihan hyvin voineet teipata hänestä paketin ja käyttää mihin vain tarkoitukseen. Just kun ostettiin päivällä sitä pakkausteippiäkin Tigeristä. Että sellaista meidän eteen tulee. Carpe diem!
Mitäpä jos on tehnyt koko ikänsä enemmän tai vähemmän aloitteita, eikä enää huvita?
Mitäpä jos ei uskokaan ihmisten välisiin kohtaamisiin?
Mitäpä jos tekee juuri sitä mitä huvittaa, yöt ja päivät, ja tappaa siihen hiljalleen itsensä, väistelee ja pesee kohtaamiset unohduksiin?
Mitäpä jos onkin jo sammunut hissiin, eikä kukaan tule auttamaan?
Mitäpä jos menisin ja sammuisin hissiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti