16.6.2013

Vaka(v)an olematon




Tuoksuu meren suola
ja naaraan veri.
Rannoilla liljat hehkuvat
kuumeisin terin.
- Lorca


Matkalaukku painaa melkein kuusi kiloa. Hävisin. Siellä on kyllä lapsenkin kamat pariksi viikoksi ja meidän piti vielä pari päivää selvitä kotimaassa. En suostunut pakkaamaan kynsilakkaa mukaan. Poika saa ostaa lakkansa maailmalta ja roudata ne itse takaisin tänne.

Ennen lähtöä kävelin tahallisen hitaasti torin läpi, viimeistä kertaa pariin kuukauteen. Tuntui pieneltä sähköiskulta. Kahden viikon loma tuntuu käsittämättömän pitkältä. Ei yhtään mitään. Unta ja uimista, juoksemista ja laskeutumista ehkä sanoihin, ehkä johonkin muuhun. Puhuin homeboyn kanssa siitä miten mukavaa on mennä yksin vieraisiin paikkoihin, tietää ettei kukaan tuttu tule vastaan. Vapaus. Torkkua puistossa. Kulkea ja kääntyä, pysähtyä. Neuvottelematta. Homeboy muuttaa mun kotiin vähäksi aikaa, isännöimään ja olemaan. Se oli aika liekeissä erakoitumisen mahdollisuudesta. Melkein teki mieli jäädä naapuriin asumaan, koska homeboy aikoo soittaa, säveltää ja tehdä oikeaa ruokaa. Kuuntelisin salaa, sillä homeboy on myös mun suosikkikitaristi. Ja voisin tietty pummia valmista ruokaa joka päivä.

Eilen mä raahasin lapsen energiajuoman voimalla katsomaan kainalosauvan keikkaa. Jostain kumman syystä mun rakas, mies ja A ja C, tai mikä helvetti senkin koodinimi mahtoi olla, oli siellä. Hoitelemassa kainalosauvan ääntä kuntoon ja ties mitä muuta. Mä mietin, että mitäköhän mä olen kummallekaan puhunut yhtään mistään, tai vaikka niistä toisistaan? Saisinkohan mä ne yhteiskuvaan? Tai kuinka lähellä mä olen A:ta ollut? Kuinka se kannatteli mua kuumeessa ja kivussa ja kuinka se tietää aika paljon enemmän kuin yksikään oikea mies. Ja kaikki. Ihan kaikki. Ja nyt se ei edes tunne minua. Siinä se silti oli, väisteli ja kierteli. Teki töitä. Eikä me sanottu mitään. Moi. Mitä sä teet. En ole ehtinyt miettiä.

Kuinka yhdentekevä sitä voikaan olla. Vakavan yhdentekevä ja olematon. Minä lupasin yöllä etten minäkään tunne ketään. Minulla ei ole voimia tuntea. Menkää pois ja pysykää pois. Poispois. En puhu teille enää ikinä mitään.

5 kommenttia:

  1. kuitenkin siellä jossain tulee se tuttu vastaan, noin vain ja jodut puhumaan sille..

    VastaaPoista
  2. Aina ne tulee. Maailma on niin pieni. Ja ainahan mä puhun. Paitsi en nyt enää ikinä.

    VastaaPoista
  3. Ja kyllä. Sain ne yhteiskuvaan. Muistutukseksi siitä miten pientä kaikki.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi17/6/13

    puhut kuiteskin :D lupaat vaan :D hyvvee lommoo!

    VastaaPoista