Marsun kanssa ja kärpäsen

Ihan varmasti osaan tehdä ruokaa

Vietin yöni marsun kanssa. Muu hiipuu. Luulin ensin, ettei meistä kumpikaan nuku silmäystäkään, mutta ainakin minä nukuin kahdeksan tuntia, ilmeisesti samassa asennossa mihin nukahdettuani jäin. En kaivannut mitään. Marsu söi läpi yön, koska se söi kun minä nukahdin ja söi kun minä heräsin. Näin sen on oltava. Marsun syöminen on hyvin rauhoittavan kuuloista. Ennen tätä yhteisymmärrystä marsu juoksi ja hyppi aina kun liikahdin ja minä säikähdin ja sätkin aina kun marsu liikahti. Luulin ettei tämä onnistu. Tämä onnistui. Tapoin myös yhden kärpäsen kaulalleni ja imetin hyttysparvea, joka hiljalleen sekin kuoli, ihan unissani.

Kuulin pihalla illallisvieraalta uutisen linnuista, joilla on ongelmia ihmisten kanssa. Tulevat ja nokkivat silmät päästä. Koiriltakin. Ihmisraukat eivät uskalla viettää laatuaikaa pihamaalla, kun varis tulee ja tappaa. Meitä nauratti ihan vähän. Mä en tiedä olisiko joku varis uskaltanut tulla sinne meidän pihalle ollenkaan...Olimme nälkäistä porukkaa. Ja lokitkin vielä. Mä olen niin pahasti vieraantunut kaikista ötököistä, etten jaksaisi soittaa laatulehteen jos lokki syö mun croissantin. Tai lentää kohti. Siis jos tietäisin jotain lokeista tai erottaisin ne joistakin muista linnuista. Mutta variksista ja lokeista on kyllä enempi niitä havaintoja noin yleisesti kuin ufoista ja susilaumoista, eli tässä on taas varmaan ihan vaaran paikka. Opeta citylintu syömään kuudennessa polvessa sun viskomaa biojätettä ja sulla on käsissäsi kädestäsi ja vähän päästäsikin syövä tipi. Voi helvetti. Kuolkaa ihmiset.

Jos joku haluaa tietää, niin kysykää niiltä palovarotinlentäjiltä vai mitä ne on. Olen kuullut sellaisen jutun, että jos esimerkiksi nämä kaikki marjastajat tietäisivät, kuinka paljon niiden marjamestoilla on karhuja jemmassa, ei niistä erkkikään menisi enää ikinä metsään. Miksiköhän ne pysyy jemmassa? Oiskohan niille ihan yksi vitun hailee joku marjatyyppi?

Että faabeleita.

Mä olin hyvästelemässä rakasta Piaa. Olin vähän väsynyt, hermostunut, pysähtymätön ja omissa sfääreissäni. Mutta oli hyvä olla. Kun sai vain. Nieleksin puolet sanoistani, en osannut sanoa. Mutta söin niin paljon, että lihoin ainakin kilon. Söin kaikkea ja join vielä colaa päälle. Ja jäätelöä. Vissyä meni aika paljon, sillä eilinen menomatka oli ihanan lämmin. Suorastaan jäähdyttämätön, ilmastoimaton. Rakastan lämmintä.

Istuimme pitkään Iisalmen torilla, stagella ja odotimme bussia. Niitä meni kai kolme, muttemme tienneet niiden menneen, vaikka kaiken järjen mukaan ne lipuivat silmiemme ohi kuin laivat bussit. Katsoimme vähän holtittomasti aikatauluja. Onneksi olin päättänyt, ettei ole mihinkään kiire juuri nyt, pariin tuntiin. Katselimme samalla mulle paikkatarvikkeita. Pia on mahtavan hyvä siinä. Ei ollut mitään. Perheenisiä, juoppoja, nilkkasukkamiehiä ja muuta sellaista. Niillä on vaikea paikata yhtään mitään.

Ehkei mua tarvitse paikata. Olen seula, vuodan aina jostain.

Poika löysi eurolla uuden mutteripannun. Toi sen minulle. Ajatteli. Nyt mulla on taas kaksi pientä. Koeajan sen uudemman nyt. Poika sanoi, että voin keittää kahdella pannulla, jos joku tulee mun luo kylään. Piti nieleskellä.