Kävelen dementoituneena kaupungilla ja palautan avaimia ja etsin avaimia. Olen uninen ja säpsähtelevä, pikkuisen äreäkin. Kaikki on harmaata ja valkoista ja mustaa ja kaikkialla on paskaa ja roskia ja vettä ja soraa ja räntää joka sataa vaakasuoraan ja tuulta joka tuulee takista hupun irti. En tykkää tästä kohdasta kevättä, joka on Jumalan luomista visioista vittumaisin. Varmaan sillä on ollut krapula ja se on ollut äreä ja ajatellut, että ei sitä koko ajan voi vitosen tikkiä tehdä. Eikö se saatana osannut olla seitsemää päivää skarppina? Minun mielestäni Jumala olisi luomisentuskassaan voinut olla kaikkineen maltillisempi ja vähemmän krapulainen. Positiivista tässä on se, että ei sada soraa. Tai paskaa. Olisihan sekin mahdollista.
Otan kaikesta paskasta kuvia ja talletan kuvat sekä sydämeeni että kovalevylle. Kun heinäkuussa valitan, ettei +9 asteen lämpö riitä, enkä tykkää hyttysistä ja siitä, että sataa sammakoita, niin katselen kuvat läpi. Jo hymyilyttää. Etsin todistusaineistoa siitä, että vuonna 2011 olisin polttanut pääsiäisen aikaan ihoni auringossa ja löydän. Ei tämä aina ole ollut tällaista. Vuonna 2011 olen samalla tappanut kevään ensimmäisen hyttysen. Tyynyllä. Tosin sinä vuonna pääsiäinen oli kuukautta myöhemmin. Kevät kulki aivan toisissa sfääreissä.
Galleriassa saan lasillisen valkoviiniä, ehkä toisenkin. En aio lähteä jatkoille, mutta lähden kuitenkin, vähän, saadakseni lasillisen punaviiniä. Meillä on oikein hauskaa. Puhumme aika paljon viemäreistä. Viemärimiehistäkin, mutta enimmäkseen kunkin omasta suhteestaan viemäriin. On siis tilanteita, jolloin tulisi tilata paikalle viemärimies ja lopettaa itsenäinen viemärintonkiminen. Minulle ei käy niin kovin helposti, sillä olen jotenkin addiktoitunut viemäreitten tonkimiseen. Mutta sen kerran kun olen tilannut viemärimiehen, se on hurmannut minut täysin. Minua kiihottaa sen asiantuntijuus, turvakengät ja -liivit ja se vehje, jonka se lähettää tutkimaan viemäriä ja ilmoittaa minulle sitten, että yhdeksän metrin päässä on tukos. Vastustamatonta. Lähes maagista. Sitten saan auttaa, laskea vettä ja katsoa kun viemärimies on polvillaan edessäni, on vähän ahdasta... ja voi että. Mutta ehkä juuri tämän takia en helposti tilaa viemärimiestä.
Keskustelun edetessä saan selville, että kaltaisiani naisia on enemmänkin. Tässä olisi jo salaseuran paikka. Tulen hyvälle mielelle. Niin hyvälle, että sanon että nyt on aika paljon puhuttu jo viemäreistä, huhhuh, jos kävisin tässä välissä tupakalla ja sitten puhuisimme muusta. Näin käy. Puhumme Johanna Tukiaisen entisestä miehestä, joka onkin aika veijari. Ja Johanna Tukiaisesta, joka varsinkin on aikamoinen veijari. Yksi seurueemme jäsenistä on saanut kokea tämän henkilökohtaisesti. Heidät molemmat. Erikseen. Olen vähän kateellinen. Teen terassilla kolme kärrynpyörää. Se sujuu vielä. Saattaa olla viimeinen vuosi kun teen kärrynpyöriä tuosta vaan, joten tunnen kiitollisuutta itseäni kohtaan. Veren virtaamisen.
Luulen että olen viettänyt liikaa aikaa omassa päässäni, menneisyydessäni ja sanoissa. Kuten aina. Tämä on välttämätöntä olemassaololleni. Joskus se on pelkästään raskasta. Unet muuttuvat toisenlaisiksi, todellisuus muuttuu häiritsevän todelliseksi, se melkein kirkuu päin naamaa. En aina pidä itsestäni tällaisena, mutta toisaalta taas rakastan. Vuodan ja vuodatan.
Kuka muuten on keksinyt sellaiset suussakiehuvat pääsiäismunat? Saatana? Tiedättekö kun on sellaista karkkia joka porisee suussa. Tai kihisee. Kuplii. En tiedä sanaa sille. Paniikkiostin meille eilen suklaamunia. Nappasin hyllystä jotain ja lapselle parit kinderit, sillä lähes kaikki muu oli jo ostettu. Kotona kuorin yhden pikkumunan. Aika veikeä tunne kun se alkoi sihistä ja kihistä suussa. Yök. Eikö mikään ole pyhää? Tietysti, jos haluaisin vieroittaa itseni suklaasta, tämä olisi siihen erinomainen tuote.
Onneksi on uusi aamu ja uusi maailma. En ole ihan varma mitä kello on, sillä sitä on siirretty taas. Heräsin kuitenkin neljältä aamulla, siihen ajatukseen, että itku haisee sisäliikuntahallilta. Luultavasti kirjoitin unissani, joten oli ihan ok herätä ja kirjoittaa samat jutut hereillä. Kun flow alkoi hiipua, keitin lisää kahvia ja katselin ympärilleni. Kissa on käpälöinyt kinderit ja muut ympäri keittiön lattiaa. Sitten se on hartaudella syönyt kasvattamani sipulinversot ja oksennellut ne ympäriinsä. Myös olkkarin matolle. Nyt se makaa onnellisena keränä sängyssäni, eikä aavista, että saattaa tulla pian nyljetyksi. Meidän suhde ei ole muutamaan viikkoon ollut ihan kohdallaan.
Minä itse en ole ollut vähään aikaan ihan kohdallani. Hyvä niin.
Jumala näyttäisi vittuilevan. Laittoi auringon päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti