Ihana tuuli riepottaa puita ja silppuaa pilvet teräviksi viiruiksi. Räkävesi valuu nenästä. Millään ei ole mitään väliä. Astun sepelille ja autotielle, sandaalit jaksavat vaivoin tämän kesän loppuun, ne ovat jo rikki, mutten henno luopua niistä vielä.
Riivin sepelin siivuja pohjasta irti hinkkaamalla niitä asvalttia vasten. Tämä on kaupunkiluontokokemus. Horsmasta irtoava elountuva leijuu sisälle ikkunoista ja ovista, lähin riippakoivu siementää kuin mielipuoli, viimeistä siemensyöksyään. Tuuli lakaisee siemenet läpi talon, lapsen ikkunan alle. Alan rapsutella niitä irti hiuksista ja perseestä, mutta annan sitten olla. Saatan alkaa kasvaa koivuna.
Tuuli kulkee huoneet ja narisuttaa ovea. Se näyttää siltä, että turkoosiin pukeutunut nainen sovittaa hirttoköyttä ovenkahvaan. Se on vain mekko, eikä sisällä lihaa. Se on kuollutta painoa, kevyt ja hieman käyttökelvoton.
Ei minun sielunkumppanini ole viini tai hiilihydraatit. Ei edes taivas. Se on kahvi ja sitä kautta vesi. Se on minussa kaikkialla ja kaikissa muistoissani, hyvissä ja pahoissa. Se on painajaiseni, himoni ja vapauteni. Se on kaikkialla, jäätyneenä hiuksiini pakkasyönä parvekkeella ja yöllä se vartioi untani lasin läpi. Se valuu minusta kun itken ja rakastelen, se viilentää minut ja puhdistaa. Se peittää painajaisteni ruumiit ja kelluttaa niitä, se antaa minun sukeltaa niitä päin ja säilyä hengissä. Se on vienyt minulta rakkaan ystävän ja vie varmasti vielä toisenkin ja kolmannen, jos jaksan vain odottaa.
Se virtaa ja seisoo ja mätänee, se on likaista ja puhdasta ja se tunkeutuu kaikkialle. Se kantaa lapseni maailmaan, juottaa sen eläväksi ja huuhtoo verestä. Se sataa, jäätyy ja lohkeilee, se pakastaa ja pitää kummallista ääntä, kun se mittelee voimiaan pakkasen kanssa. Jossakin eräjärvellä, revontulten alla, painan korvani jäähän ja kuulen kaiken. Paremmin kuin täällä kaupungissa, jossa jäänmurtaja hytisee järvellä jäävesi kupeillaan ja kulkee pysähtymättä, hellittämättä, antamatta periksi. Minä seison luistimilla ja kokeilen onneani railon liepeillä.
Mies jättää minut joka viikko. Keitän jääkahvia ja päässäni on selkeärajainen lammikko. Sinne mahtuu nyt meri ja kaikki sen rannat. Kirjaimet loppuivat ja kuulen oman vettyneen hengitykseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti