Olen suorittanut opettavaisia keskusteluja. Ajattelin vain ns. jättää nämä tähän, mutta se olisi epäreilua. Ylempi keskustelu on silkkaa itsesaastutusta, jonka johdosta melkein tulee paha mieli tuntemattoman naisoletetun puolesta. Alempi on koko perheen keskustelu, josta jää kaikille hyvä mieli ja yö taittuu huomaamatta aamun puolelle. Tiedän, että saan valita kumpia keskusteluja käyn ja mihin keskityn. Käyn siis molempia. Dorka.
Otan miehen runkkuhommeleista kuvakaappauksia ja harkitsen lähettäväni ne eteenpäin naiselle. Pitäisikö varoittaa? En tiedä ja samalla en usko. Olisi jotenkin tekopyhää tuntea yhteyttä naisten kesken, varsinkin kun pysyn itse tiiviisti mukana keskustelussa. Kysyn miksei mies runkkaa naisen kanssa. Ei vastausta. Tosin nainenhan voi istua vaikka siinä vieressä
On kai tavallista tapailla useita ihmisiä päälletysten ja olla samalla vapaa ja itsenäinen. Ja jos on jollakin tasolla sitoutunut toiseen ihmiseen, tai vaikka useampaan, sitä saattaa pitää turpansa kiinni, ettei vahingossa paljastu ja jää ilman satumaista ja satunnaista seksiä. Siis silloin kun kohtaa jonkun kolmannen tai kuudennen. Miksei siitä voi puhua ääneen. Että mulla on tämä ja tämä suhde ja sitoumus tässä taustalla ja mukana, lähdetkö sinäkin kyytiin? Silloin voi tavallaan vielä peruuttaa ja sanoa, että sopii tai ettei sovi. Vai tehdäänkö nykyään enää niin? Kun kenenkään asiat ei kuulu oikeastaan kenellekään, ei aina edes asianosaiselle.
Kuulostan tyhmältä. Kaikki on tapaus- ja henkilökohtaista. Luulen, että moni ihminen on tylsän yksiavioinen ja kaipaa kumppania, jonka kanssa on edes mahdollista kuvitella toteuttavansa rakkauden ja luottamuksen missiota. Perusparisuhdetta, yhteyttämistä, jossa kuoritaan vuoropäivin pottuja ja katsotaan illalla televisiota ainakin tunti. Katsooko joku nykyään enää tv:tä? Olen varma, että jossakin on olemassa sellaista rauhanomaista, ravitsevaa rakkautta, jonka suojissa ei tarvitse läähättää joka suuntaan, vaan voi syvähengittää paikallaan. Tunnen sitä usein itsekin. Vaikka leipoessani sämpylöitä lapselle, juuri nyt. Jauhogate pakotti improvisoimaan. Nyt uunissa on jotakin jota odottaa jännittyneenä.
En ole hyvä puhumaan tästä. Olen itse moraaliltani vaihtelevan löyhää tekoa, en välttämättä välitä ihmisten sitoumuksista. Paitsi tietenkin läheisteni. Kunnioitan heidän sidoksiaan ja sopimuksiaan, sillä minun kanssani solmittu sopimus on siellä muiden joukossa. Niitä sopimuksia on monenlaisia, mutta uskottavimmat ja luotettavimmat eivät ole syntyneet ihan itsestään tai helposti. Ne ovat muovautuneet vuosien mittaan vähemmän teräviksi, niiden reunat ovat käpristyneet kotoisasti, eikä kaikesta pienellä painetusta ja punakynällä korjatusta enää saa selvää. Ne on niin useasti tarkistettu, ettei niitä oikeastaan tarvitse, muutoin kuin ajatusleikkinä.
Miksi minua sitten kauhistuttaa muiden moraalittomuus? Miksi kiinnostuisin sopimuksista, jotka eivät kuulu minulle? Ehkä siksi, etten voi uskoa, että kaikki ihmiset tosiaan olisivat yhtä löyhän piittaamattomia kuin itse olen.
Öinen keskustelumme Vuoren kanssa ärsyttää vähemmän. Suunnittelemme meille sopivan kahvilan tai baarin. Puhuimme varmaan edellisenäkin yönä. Helle on jotenkin sekoittanut rytmimme sellaiseksi, että ne ovatkin yhtäkkiä samanlaiset. Nukumme joskus kahden jälkeen ja heräämme ennen tai seitsemän maissa. Yöllä alkaa sataa vettä ja koska nukun parvekkeella, tipahtelee päälleni sadepisaroita. Salamoi ja ukkostaa. Sateesta ei ole oikein mihinkään, mutta elosalamoiden sota jää verkkokalvolle ja sulautuu siitä uniini.
Näen aivan hirvittävää painajaista. En vieläkään uskalla katsoa tai kertoa kaikkea mitä se sisältää, mutta järjetöntä silpomista se on. En tiedä miten aivoistani löytyy vaihde ihmisruumiin täystuholle, irtipurruille lihakimpaleille ja kirvestyölle, mutta kuten usein näiden nykypainajaisteni kanssa, jään katsomaan mielenkiinnolla. Olen koko päivän yrittänyt antaa periksi niille kuville, mutten ole vielä pystynyt. Ihan kohta uskallan muistaa miltä tuntuu syödä elävä ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti