26.12.2016

Armo, evankeliumi ja Bridget Jonesin vauva






Luin aattona ääneen jouluevankeliumin. Ihokarvat nousivat hetkeksi pystyyn siinä kohtaa, kun Marian synnyttämisen aika tuli, sillä vastapäätäni istui supisteleva nainen. Muutoin joulu sujui ilman kylmiä väreitä. Vaikka ihan oikea joulupukki koputteli ikkunaan ja tuli visiitille vasta lahjojen jaon jälkeen. Minäkin sain lisää lahjoja ja piti tietysti taas itkeä. Ne olivat niin osuvia, lisää valoa ja punainen kalenteri, jonka etulehdellä on omistuskirjoitus lahjan antajalta. Eräänlainen muistilappu siihen, että minun tulisi nähdä itseni sinä ihmisenä joka olen. En kykene toistamaan tähän mitään myönteistä itsestäni, joten en toista. Söin myös yhden suklaakonvehdin. Saattaa olla jouluennätys. Minullahan oli joskus tapana syödä kaikki konvehdit etukäteen pariinkin kertaan. Yhtenä vuonna tuli tukalat paikat, kun söin lapsenkin namut, vain todetakseni syöneeni rasiallisen jotain herkkukonvehteja, joita ei saa kotimaan seinien sisäpuolelta...Tämä on varmasti yksi syy, miksi juuri lapsen antama lahja sykähdytti suuresti. Sain Kalevin suklaata ja käteistä rahaa. Taitaa olla ensimmäinen rahalahja lapselta. Tiedän kuinka paljon hän arvostaa rahalahjoja itse, joten olen erittäin otettu tästä kädenojennuksesta.

Evankeliumi rauhoittaa omalla tavallaan. Olen ehkä viime vuosina antanut osaltani armoa joulun kristilliselle sanomalle. Ei tämä juhla ole minulta pois, vaikkei omalla kohdalla ilosanoman vastaanottamisesta olekaan kyse. Siinä sivussa armoni kohteeksi ovat joutuneet ilosanoman mukanaan tuomat lieveilmiöt, joulupukit, ostaminen ja ylensyöminen, jakaminen, lähimmäisen rakastaminen ja lokakuusta asti looppina soivat maitokauppojen joululaulut ja vielä muoviroihuna hautuumaalla poltettavat sesonkikynttilät. Antaa palaa vaan. Tämä kaikki ilman sarkasmia.

Tästä hiljaisuudesta ja jokaisesta asentamastani valosta olen kiitollinen. Elän tavallaan elämättä, mutta ponnistelisin kohti elävämpää elämää, jos pystyisin. On kai sekin jotakin. Ilosanomaa. Jostain syystä myös puhelimeni sanoi itsensä irti elämästä joulun kunniaksi, joten en tiedä onko joku huolissaan tai haluaako avatua tai toivottaa juuri näinä päivinä jotakin. Heti perään tietokone teki teatraalisen voltin ja sammui kuin hankeen. Sähköä ilmassa. Jossain on vanha puhelin jemmassa, mutten viitsi juuri nyt etsiä sitä. Läppärin sain elvytettyä.

Kahden jälkeen päivällä heräsin levänneenä ja nälkäisenä. Keittelin pottuja ja ihmettelin naapureita jotka muuttavat joulupäivän kunniaksi. Katsoin Bridget Jones's Babyn puikulapottu suussa. Vilkaisin Lahtelaa ohimennen. En jaksa kärvistellä. Seuraavana Brooklyn.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti