7.12.2016

Kunhan mietin






Vessan joulunaloitus ei mennyt putkeen. Ostin maitokaupasta hyasintin. Vaaleanpunaisen. Hukkasin sen johonkin. Hävitysvimmani on aivan pitelemätön. En edes erityisemmin pidä hyasinteista, mutta mielikuvissani vessan jouluun se sopii. Ei se mitään, sillä päätön ritarikin on hukassa. Rankaisen itseäni kieltämällä uuden hyasintin ja uuden ritarin. Ritari tosin lienee korvaamaton. Tongin jopa roskiksen. Puhun Tekokuun kanssa puhelimessa ja se muistuttaa, että jos hyasintti on täällä jossakin, niin minä kyllä haistan sen.

Valon kanssa meni paremmin. Kiedoin valoisat tähdet peilin ympärille ja siellä ne nyt ovat. Tykkään niistä. Vein niille kaveriksi lasisen joulupallon, jonka olen joskus vuosia sitten saanut lahjaksi ja varjellut sitä niin, että se on ollut hyvässä tallessa ja käyttämättömänä monta vuotta. Pitkästä aikaa on sellainen olo, että turhan kaman ja rojun ja muovin ja rättien haaliminen voisikin olla hyvä juttu. Ajatus lämmittää vain hetken. Ja hetken ikävöin punaista mutteripannuani.

Aamusella kaivan jo mustia jätesäkkejä piiloistansa. Mun parhaat kaverit. Eteisessä haistan ihan varmasti hyasintin, mutta se on vain aivojeni toiveajattelua. Ei se täällä ole. Itse taidan haista vähän oksennukselta. Ehkä hyasintti ja oksennus ovat tuoksuina samassa kohtaa aivojani ja sekoittuvat siellä toisiinsa. Nyt alkaa jo fyysisesti kiertää mahassa. Olen erityisen erityisherkkä aina tällaisten valvottujen öitten jälkeen. Yritän syödä palan omenaa. Sitä samaa, jota pilkoin lapselle aamupalaksi.

Tekokuun kanssa puhuminen saa minut nauramaan ihan vakavissani. En tiedä, tunnun vähän aikaa ihmiseltä, surkuhupaisalta ja ikionnettomalta, mutta oikealta. Puhumme pienistä asioista. Kuten siitä, miten isovanhempiemme taakka oli jotakin aivan muuta kuin teiniys tämän päivän kolmikymppisissä.
Päädymme siihen, että parin kuukauden sota tekisi meille hyvää. Joutuisi miettimään muutakin kuin sitä, mistä sitä nyhtökauraa oikein saa.

Lapsi syö aamupalaa sohvalla ja kissa keimailee sen lämpimälle kinkkutoastille. Niitä molempia valaisee 12 metriä uutta valoa. Ne ovat kauniita ja lämpimiä. Lapsi on ihan itse tehty. Liikutun niin, että tiimalasikantapään tekeminen menee ihan metsään.

Ehkä se hyasintti vain karkasi. Lähti sanomatta sanaakaan. Ehkä se ei ollut henkilökohtaista. Ehkä ufot sieppasivat sen. Kunhan mietin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti