12/12/2016





Hellyydestä ei ole pulaa. Se on umpioitu säilöön talvien ja vuosien varalle, paksuihin lasipurkkeihin, suolaan ja hunajaan. Maakellariin, jossa seinät nyyhkivät lähdevettä ja kostuttavat etiketit lukukelvottomiksi. Aika ja kosteus saattavat kirjaimet ja sydämen lepoon ja suolaavat sielun.

Talvisin nuotiomakkaraan on puukolla viilletty meidän kaikkien nimet ja sydämet. Makaan hangessa, sukset jalassa ja villasukat imevät paakkuuntunutta lunta, niin että se jäätyy kiinni minuun. Äiti sanoo että olen paskapää.

Avaan mustepullon, mustan tai seepian, en tässä hämyssä erota kunnolla. Kynttilän valo rahisee paperilla, ikkunasta tulviva viima kuljettaa sekä liekkiä että paperia. Jos kaikki syttyisikin yhtäkkiä palamaan. Tuli leviäisi itsestään ja nopeasti. Ei tarvitsisi niin paljoa siivota.

Nukun yöni illalla ja herään kymmeniä kertoja ihmettelemään, kuinka vähän kello on. Kahdentoista jälkeen tuskastun, keitän ensimmäiset aamukahvit ja leikkaan palan Keskiyön kakkua. Pidän näistä ruokalajeista joita lapsen kanssa olemme vuosien mittaan kehitelleet. Koiran oksennus on klassikko. Toivottavasti Keskiyön kakusta tulee samanlainen. Lapsen läsnäolo liisteröi kiinni olemassaoloon, mutta lapsen lähdettyä tilaan puhkeaa varjoja ja pimeyttä, joita eivät läpäise asentamani valoköynnökset ja elävät tulet. Silloin on helpompaa toivoa, etten olisi ollenkaan olemassa. Enkä paljoa olekaan. Vain välttämättömimmän.

Koko päivän keitän tomaattikastiketta ja sitten paistan pizzaa. Toteutan synttäritoiveita. Isä ja lapsi istuvat ja syövät ja kaikki on hyvää ja tosi hyvää. Olen läsnä, mutta pelkään paljastuvani poissaolevaksi. Ääneen puhuminen on harhailevaa ja hidasta.

B-vitamiini haisee vanhuudelle ja puolikuolemalle. Haju tarttuu kämmeniini ja haistan sen, vaikka pesen käteni monta kertaa. Juuri tältä puolikuolleisuus haisee, pinttyneeltä käyttämättömyydeltä.

Kuluu kaksitoista tuntia vastata tekstiviestiin. Sanon että minusta tuntuu, ettei mikään ole oikein, enkä osaa sanoa mitään. Kaikki on väärin. Kaikki mitä sanon. Silti kirjoitan. Nenästä valuu vihreää räkää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Epistä

  Maija ja Suvi ”Te uskonette       meit' tuntijoiksi paikan tään, mut oomme       me myöskin matkalaisia kuin tekin.” * Kieltäydyn tied...