19.12.2016

Nessun dorma

Vihkikahvi






Kävin joululotto-ostoksilla ja ihmettelemässä kaikkea sitä tavaraa, mitä ihminen halajaa. Paha meidät perii ja perikato uhkaa.

Sain äidiltä kirjahyllyn ja saappaat, mutta alkaa näyttää siltä, että saan äidiltä toisetkin saappaat, jos vaan jaksan jatkaa ostamista. Tai vähän lisää kirjahyllyä. Tänään en kyllä jaksa ostaa enää mitään. Äiti on vanha kettu, se ilmeisesti tietää, että jos se ei pakota minua kuittaamaan lahjarahaa itseeni käytetyksi, niin oma lapseni saa yllättäen ylimääräisiä lahjoja ja se siitä sitten, minuun tuhlaamisesta. Tai voihan se olla, että se luulee, että käytän ne rahat vaikka kissanruokaan tai hautapaikkaan tai uusiin kirjoihin. (Kyllä minä tarjosin lounaan aviomiespalvelulle, joka kiltisti seurasi minua kassalta toiselle ja ajoi ovelta ovelle.) Tein iltasella asennustöiden jälkeen kuvareportaasin, joka todisti minun tuhlanneen lähes kaiken, jos kohta ylimääräistäkin. En kertonut, että välittömästi raportoituani, säntäsin vielä valokauppaan. Nyt makaan leikisti tähtitaivaan alla. Olen kaapeloinut aika monta uutta valometriä sänkyni ylle ja hymyilen täällä tyytyväisen melankolisena.

Nyt on pesä. Tai onhan tässä vielä laittamista, kun en enää tähän aikaan viitsi aloittaa uusia asennustöitä. Kootessani kirjahyllyä, kuuntelin Bachia ja Jo syttyy valot tuhannet ja muuta sellaista. O Helga Nattin monta kertaa. Sitten askartelin mandariinin täyteen neilikkaa ja poltin kynttilää sängyssä. Sellaista on olla kuolleena elävien kirjoissa. Välillä ihan leppoisaa. Katsella vain tähtiä ja sekasotkua.

Olen usein ihmetellyt ääneen sellaista universumin vääristymää, että esimerkiksi muutossa kirjojen ja kirjahyllyjen koostumus jotenkin muuttuu ja ne eivät ole enää synkassa. Olen kokenut sen vahvasti ja katastrofaalisesti ainakin kahdesti. Täällä leijailee jättimäisten villakoirien lisäksi jotakin avaruustomua, joka täytti uuden kirjahyllyn aika lailla samalla hetkellä kun nostin sen pystyyn. Luulen että se johtuu neulelangasta. Luulen, että kaikki pöly, tomu ja vääristymät, johtuvat neulelangoistani, jotka lisääntyvät kuin itsekseen, huolimatta siitä, että neulon ja neulon. Vähemmästäkin ihminen, universumi ja kirjahylly sekoavat.

Silti, keittiön kirjahyllyissä on nyt kolo, eikä yhtään ylimääräisiä pinoja ja ahtaumia. Eteisen kirjahyllyssäkin on kolo. Siihen on muotoutumassa uusi isompi kolo, johon mahtuu teippiä jolla poistetaan kissankarvaa ja avaruustomua mustista vaatteista ja ne epämääräiset tavarat, jotka lapsi aina laskee siihen, etsiäkseen niitä sitten kaikkialta muualta. Täällä on jonakin päivänä oleva jokin järjestys. Ei huomenna eikä ylihuomenna, mutta joskus, jonakin päivänä, jonkin aikaa, on kaikki hetken aikaa paikallaan.

Uneton olo. Särkee päätä. Mietin, olenko jo aamulla unohtanut asentamani tähtitaivaan, sotkeudun siihen noustessani vuoteesta ja taivas romahtaa.

Haikea ikävä, kuulen ääniä, joku soittaa ja kuiskaa nimeni. Olen sotkussa näissä tähdissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti