Joulumieli

Tein Söpöliinille joulun.

Kirjoitin tärkeitä asioita muistiin 

Olenhan mä muistanut kertoa, että suhtaudun jouluun yleensä tyynen rauhallisesti. Hidastelen ja laahaan jonoissa tahallani ja hyräilen itsekseni Oi Jouluyötä. Jonojahan täällä riittää. Se mikä muualla hoituu suitsait ei Savossa hoidu niin sitten millään. On yhtä helvettiä yrittää tunkea liukuportaisiin joiden edessä savolaisilla on sukukokous. Tähän aikaan vuodesta sukukokoukseen osallistuu myös perämetsien kaukaisimmat asukit. Kaikki ovat sukua toisilleen.

Mä olen yleensä tyyni, koska se on kaikille sikastressissä kieriskeliville  ja ostokiimassa hinkkaaville ihmisille oikein. Tänään mulla repesi joulumieli ihan totaalisesti. Juoksin ympäri kaupunkia etsimässä käteistä rahaa lapselle, jonka kulki kaupasta toiseen ostamassa joulumielissään lahjoja. Huusin puhelimessa sivukadulla, etten mä ole mikään automaatti, joka syytää rahaa, käytä omiasi! Mut kun ei se voi, kun sillä on omille rahoilleen parempaa käyttöä. Se halusi vaan ostaa joululahjoja minulle, isälleen ja kaverilleen.

En saanut käteistä ulos. Kaikki automaatit meni sähköhäiriöön kun lähestyin niitä. Lopulta yksi suostui antamaan roposia, mutta perui antamisensa viime hetkellä. Se lupasi mahdollisesti hyvittää olemattoman nostoni. Minä tietenkin kokeilin uudestaan ja automaatti suostuikin yhteistyöhön. Nostokuitista näkyi, että minulla on yhtäkkiä liikaa rahaa. Ihan liikaa! Säikähdin kamalasti, mutta samalla puhelin piipitti vaativasti ja joulumielinen lapsi hoputti isoon ääneen. Huusin etten tajua enää mitään!

Lopulta seisoin käteiskassani kanssa Sokoksen ovella ja odotin lasta ja sen kaveria. Ja taas soi. Pojat odottivat tyyninä automaatilla. Mulla alkoi pahasti repeillä ja syöksyin niitä vastaan liukuportaitten yläpäähän. Siihen juuri, siihen missä pidetään sukukokousta. Siinä oli tietenkin ruuhkaa ja kun tajusin missä me tavataan, kilahdin lopullisesti. Huusin että nyt heti pois tukkimasta tietä ja juoksin keskelle katettua kongia huutamaan ja meuhkaamaan lisää. Että minä en kestä tätä! En halua mitään lahjoja ja kuusikin ja kaikki saatanan ruoka mikä on ostamatta ja enempää rahaa ei tipu eikä lorise, et OSTA MULLE MITÄÄN, tajuatko! Mummot katsoivat mua tosi paskasti.

Olin niin raivona etten jaksanut enempää huutaa, enkä saanut edes vedettyä mummoja turpiin tai sanottua niille jotain nerokkaan vittumaista. Aloin purskahtaa ulvontaitkuun, mutta sitten mua alkoi naurattaa. Lapseni on perinyt sekä tyyneyteni että raivoni. Mä luovutin rahani ja me halittiin ja pussattiin. Että sellainen sukukokous.

Eilen oli vielä ihan erilainen ääni kellossa. Vein maailman hirveimmän joulukoristeen Söpöliinin oveen. Se arvosti sitä paljon. Siitä on tippunut vähän jotain käpyjä ja pähkinöitä pois, mutta onneksi liimaroiskeet näkyy. Söpöliinillä on kilpavarustelu päällä sen naapurin kanssa, mutta se ei ole varustellut kunnolla. Naapuri on. Ihailtiin siinä koristetta ja suunniteltiin, että käydään potkaisemassa naapurin jo valmiiksi kenottava kuusi kumoon. Tuli oikein hyvä mieli. Oikea joulumieli saatana! Sain vastalahjaksi haalenevaa kahvia, koska Söpöliini ei viitsinyt takiani keittää tuoretta. Rohkea, rohkea ihminen, sanon minä.


Aretha Franklin – Joy To The World