Harhailevat ajat, ajatukset. Missä kohtaa vahvuus muuttuu itsensä vahingoittamiseksi. Itsesäälimurhainhoksi. Vai onko se vain krapula joka tulee kolme päivää myöhässä. Ja mitä tapahtuu jos sen ei anna tulla.
Milloin voi lopettaa sen kuulemisen mitä ja miten toinen sanoo. Tai kuinka pitkään voi kiertää tulta ennen kuin se sammuu. Riippuu nuotiosta. Mutta jos koko maailma palaa?
Miten käsitellä puhetta, jokaista pientä sanaa ja halua ja vivahdetta niin, ettei vaikuttaisi siltä, että ymmärtää.
Kuulun johonkin muualle. Kuulun jonnekin missä nukun rauhassa yöni. Ei ole sellaista rauhaa. Tässä on hyvä. En ole mikään vapaustaistelija. Olen vapaus.
Tuleeko selkä kipeäksi, jos ei ole suoraselkäinen, vai johtuuko se kipu suoraselkäisyydestä. Rakastan kyllä relaksantteja. Pää menee silloin omia teitään. On hyvä kun päällä on omia menoja.
Luulin puhuvani puutteesta, mutta taidankin puhua siitä, kuinka saan kaiken. Se on sietämätöntä. Olla puutteetta.
Rakkaus on joku naapurin koirista, joka haukkuu. Rakkaus käy ulkona paskalla, toisin kuin eräät.
Maanantairakkaus ei tänään toimi. Minua odottaa täysi taulu ja uppoan siihen ihan vähän. Maalaan pisteen. Muusa näki siinä eilen sängyn. Sanoin ettei siinä ole, mutta saa siinä nähdä mitä haluaa. Tänään vilkaisin sitä sivusilmällä jauhaessani kahvia. Ja siinä se oli. Se sänky. Sinne olisi voinut pujahtaa. Nyt on kiire, etten vahingossa ala maalata sitä näkyviin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti