Kaikki ehtii valmiiksi ennen itsemurhaa. Tai ainakin kuukautiset ehtii. Millään muulla ei ole oikeastaan väliä, sillä jos joku selviää viikkoja pms:n kourissa, samalla sairaana ja mielenvikaisesti pakahtuen ja räjähdellen, on sellaiselle ihan oikein, että se elää ikuisesti. On hieno tunne, kun ei ole jäljellä toiveita tai haaveita. Luovuttaminen ei ole raukkamaista. Luovuttaminen on vain luovuttamista. Paperista tulee valkoinen ja tyyni. Tilukset tuplaantuvat. Ei tarvitse merkkailla ja kuseskella ympäriinsä. Nyt ollaan sentään ikuisuuden äärellä. Tulepa tänne ihminen häiritsemään minua, niin tapan sinut. Sellaista rakkautta on nyt tarjolla. Ikuisesti.
En ole hoitanut itseäni. Ei minua oikein voi hoitaa. Suurin sairauteni ja vammani on minä itse. Olen levinnyt kaikkialle ja tartutan tätä vielä ympäristöönkin. Kuolette kaikki.
Hyviä päiviä on. Ihmisiä, juhlaa, taidetta ja kaikkea muuta paskaa. Puhetta. Ja muutama päivä pelkkää unta. Tilillä on 80 senttiä rahaa. Ollut jo monta päivää. On pakko kävellä keskustaan ostamaan lapselle ruokaa. Ja kissalle. Jään kahville ja katson maailman läpi. Joku on ostanut toiselle kukkia. Äiti tuo tyttärensä lounaalle. Aurinko paistaa. Tori kukkii. Lapsi ryömii tissille. Syön lounaaksi särkylääkkeen. Hymyilen makkarakeitolle. Sitä ei ole vieläkään tullut, vaikka se on jo toistamiseen etsintäkuulutettu. Elämäni on suuri vitsi. Sellainen huono, joka ei naurata.
Naurattaa se hetkittäin. Kaveri utelee onko minulla taas uusi mies? Ei ole. No onko se varattu? No ei ole. No miksei sitten? No kun ei. Ai onko se Muusa? No ei ole, tai siis on, ainahan se on, mutta ei se ole mies, se on ikuinen. Ja sitten hymyilen itsekseni, kun tajuan, miten paha puhe kantaa kaikkialle ja kauas, maailman ääriin. En jaksa korjata, ettei minulla ole varattua miestä, ei ole koskaan ollutkaan. Enkä jaksa kysyä, että kuka nyt on kielen päällä juorujen mustissa aukoissa. Koska minua ei kiinnosta. Skitsofreniaa se tosin lisää. Olen varmaan joskus Vuoren kanssa päättänyt, että vastaamme kaikkiin juoruiluihin ja huhuhin reippaasti että kyllä tämä on näin. Unohdan sen aina kun tilanne on päällä ja menetän mahdollisuuteni lisätä vettä myllyyn.
Voin kertoa nyt yhden salaisuuden. Vaikka minulla olisi kuinka monta miestä tai naista, niin luuletko, että enää ikinä kertoisin siitä kenellekään? Oletteko huomanneet, että voittopuolisesti kerron vain sen, mitä minulla ei ole? Tarkkuutta saatanan zombiet!
Kävelen takaisin kotiin, nousen niitä sammaloituneita kivirappusia. Tykkään niistä tavallaan. Kun kävelin niitä pitkin kotiin ensimmäistä kertaa, ajattelin Johnny Deppiä. Sitä miltä se tuoksuu (pesuaineelta) ja miltä sen niska tuntuu sormenpäissäni. Ja samalla meinasin kävellä päin puita, kun puhelin piipahti. Hymyilin sisääni. Ajattelin sitä, miksei hella mene päälle ja kuinka väsynyt olenkaan muuton jälkeen ja nälissäni. Kohta tulin sairaaksi kaikesta. Nyt en hymyile. Etsin uusia reittejä. Uutta vakiintunutta tietä paikasta toiseen. Välillä tulen rantoja pitkin, varsinkin silloin kun tekee mieli hukkua. Välillä Puistokatua, sillä se työntää lehtiä vasten kasvojani. Kunhan kävelen.
Jokin muutos olisi kyllä paikallaan. En tainnut ihan tajuta, että se muutos on tässä nyt. Se on ollut jo monta viikkoa. Voin tietenkin ruokkia sitä. Esimerkiksi lopettamalla työnteon ilmaiseksi, vaihtamalla maata ja kaupunkia ja keittämällä makkarakeittoa. Ensin kuitenkin alkoholisoidun ja poltan talon.
Jään kahville ja kirjoitan rästiin jääneen horoskoopin kaloille. Sitäkin varjostaa epätoivo ja kaikki muu paska.
KALAT: (voimassa maailmanloppuun asti)
Tunnet joskus laajalevikkistä riittämättömyyttä koko maaailman suhteen. Likemmin tarkasteltaessa se onkin koko universumi, joka on mittakaavaasi sopimaton. Olet aina valmis auttamaan ja analysoimaan, mutta muista, että niin naapurin Erkillä/Eevalla kuin unimversumillakin on luontainen vastustuskyky ylimääräistä kipua ja apua kohtaan. Mustat aukot taas imevät sinut tyhjiin, ennen kuin ehdit kissaa sanoa. Jossakin on varmasti myös joku tumma kohtalokas muukalainen, joka on valmis niin imemään kuin sylkemäänkin. Varo räkää, äläkä sekaannu Saturnuksen renkaisiin, ainakaan pelkästään hyväntahtoisuutesi vuoksi. Se ei tee hyvää herkkyydellesi ja tunteikkuudellesi.
Koska olet helposti ohjailtavissa ja altis kaikenlaisille elämän hömpötyksille, sinun kannattaa harkita kahdesti, ennen kuin ilmoittaudut mukaan ensimmäiselle lennolle Marsiin. Sinulle riittää pienempikin maailma. Vesi on elementtisi, joten Mars-lennon sijaan voisit harkita vaikka uimaopettajan virkaa. Viransijaisuuskin riittää. Tällaisessa hommassa saat tyydytettyä luontaisen valmiutesi astettaa toisten tarpeet omiesi edelle, aiheuttamatta kuitenkaan kovin laajaa tuhoa psyykellesi. Muista pitää silmäsi auki, sillä ne ovat oikein kauniit. Ja tukka hyvin! Ei sitä koskaan tiedä, mitä kulman takana vaanii. Muista myös rajata ne silmät. Kannattaa ehkä myös mennä juomaan punaviiniä yhden todella viehättävän naisen kanssa, johon törmäät liian harvoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti