Etsin sopivaa etäisyyttä. Nähdäkseni tarkemmin ja ymmärtääkseni. Pompin kuin orava, yhä vain huterasti tuulen vietävänä. Koivun lehdet tanssivat ympärilläni. Yksi tulee iholle. Tähän tulee syksy.
Kirjoitan näköestettä pois sen mahdollisen kuvan ympäriltä, joka selittäisi sen miksi reagoin kuten reagoin. Olen analyyttinen. Analyysini ei kanna minnekään. Lopulta tajuan ettei kokonaisuutta ole. Se on sen kokoinen, että riittäväkin etäisyys antaa mahdollisuuden nähdä vain suikaleen kerrallaan. Ja kun siirrän katseeni, olen uuden kuvan armoilla. Siinä on paljon mustaa. Siellä on paljon valoa. Siinä on laajoja alueita epävarmuutta, pelkoa ja ihmetystä, mutta monta jalkapallokentällistä tyhjää ja lämmintä tilaa, jossa levätä. Siellä on rakkautta ja ymmärrystä ja tunnistamisen mahdollisuus. Siellä on myötätunto ja suojelunhalu. Uskonnot, sodat ja kansanmurhat. Tunnistan itseni. Ei ihme, että kauhu irrottaa silmät päästä. Tunnustuksellinen ihmisyys.
Johnny Depp soittaa kesken työn. Soita minulle pian uudestaan. Tuntuu kuin jonottaisin hirteen. Kun vuoronumero on yksi, on hirveän vaikea kiemurella pois tilanteesta. Eikä numeroa kaksi ole, jottei voisi olla kohtelias takaa tulevalle. Ja Johnny Depp soittaa. Olen kaupassa. Ole kiltti soita minulle vielä. Ja se soittaa. Otan mukavan asennon. On tärkeää löytää mukava asento, kun pääsee hirteen.
Sanoja ei oikein ole, kun en tiedä mistä tässä on kysymys, eikä hengitys kulje. Mutta itku ja sopertelu on, ja kantamattomiin pahaa oloa ja ääneen kertomisen pakko. Ne muuttuvat hiljalleen taas puheeksi, tarkennuksiksi ja sumeudeksi. Sumeutta ei voi kuvailla, kun sille ei ole vielä sovittu määritelmää. Kieli perustuu erillisyyteen, erojen tunnistamiseen, nimeämiseen ja vertailuun. ”Kissa” ei ole ”koira”, ”vasen” ei ole ”oikea”, ”minä” ei ole ”sinä”.
Yhtä samuutta ja sekoittumista on kaikki mikä nyt pulppuaa pintaan. Haalin Johnny Deppin ruumiit ja luurangot omaan pohjattomaan lähteeseeni. Ja sitten sekoan pulputukseeni. Mistä helvetistä tämä kaikki tuli juuri nyt tähän? Ilmeisesti juuri sieltä. Väsymys, kiintymys, huoli, ruumiit, erot, miehet naiset ja lapset, ystävät ja petokset. Ja viha. Kaikki outous. Rakkaus. Menettäminen. Musta. Rauha.
Kun ei ole mitään skaalaa, minkä turvassa tökkiä toista ihmistä, niin tulee juuri tällaista jälkeä. Vaikka juuri se ihminen, jonka uskoo tai kokee tunnistaneensa, tulisi kietoa pumpuliin ja tehdä siitä suojelukohde. Tapani mukaan aloitan varomatta ja varoittamatta. Mutta en todellakaan ole pahoissa teoissani yksin. Nyt peruutetaan ja ollaan hiljaa, ettei mitään mene rikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti