Ihana ihminen

Nyt jo yli kaksi viikkoa jatkunut räkävarastona toimiminen on lannistanut mut. Liman, pölyn ja veren kesken jakautuva aikani aiheuttaa jo toista päivää pyörrytystä ja hoipertelua. Hoipertelua aiheuttaa myös korkokengät ja vapaapäivättömyys. En tykkää muhun kohdistuvasta naiseushommelista, varsinkaan jos siihen liittyy hankaavia elementtejä. Paitsi jos se on hankaavaa lihaa, silloin se se saa liittyä minuun.

Eilen erehdyin juttusille avuliaan nuoren farmaseutin tai harjoittelijan kanssa. Meidän dialogi oli tätä:

F: Siis minkälaista kipulääkettä olet hankkimassa?
S: Sellaista nopeeta. Mä haluan tätä ja tätä ainakin. Nopeesti. Onko tää nopeempaa kuin tää?
(Tiputtelee kädet täristen paketteja lattialle)
F: Minkälaiseen kipuun se tulee?
S: No vittu hirveeseen!
F: Tuleeko se omaan käyttöön?
S: Tulee! Ja nopeesti. Mä nimittäin kuolen. Mitä mä nyt otan? Mitä kaikkea mä voin sekoittaa nyt heti keskenään?
F: Onko sinulla jokin muu lääkitys nyt?
S: No ei oo! Näytänkö mä lääkityltä?!
F: Oletko sinä ajatellut mennä lääkäriin?
S: No en ole, mä en nyt ehi mihinkään lääkäriin. Anna mulle noista halvimmat versiot!
F: Näitä sinä voit ottaa yhden ja....
S: No niin, nyt mä pyörryn. Onko täällä vettä?
F: Mene tuonne istumaan ja sitten otat nämä lääkkeet. Katsotan pääsetkö sä lähtemään tästä....Kannattaisiko sinun mennä lääkäriin nyt?
S: Ei mua voi kukaan auttaa. Mä kuolen. Yhyy.



Muuten on sitten ollut ihan mukavia aikoja. Olen roikkunut paljon ikkunasta ja puhellut olemattomia pariinkin ilmansuuntaan. Tehnyt hätäostoksia ja syönyt paljon muikkuja. Viimeisin saavutukseni on kaksi päivää suodatinkahvia, jotakin Kultamokka-kuraa, samalla kun olen katsellut ja analysoinut elokuvaa. Mä olen joutunut äärimmäisen vaikean tehtävän eteen, miettiessäni jotakin älyttömän sovinnaista väitettä, sananlaskun kaltaista hokemaa, jonka hyväksyn ja allekirjoitan. Etsin käsiini jopa Jumalan kymmenen käskyä ja olin varma että apu löytyy sieltä.

Ei se löytynyt. Olen aina valmis tekemän aviorikokseen, tappamaan, valehtelemaan ja varastamaan, himoitsemaan naapurin marsua ja autoa ja mitä sillä nyt onkaan, vaikka parveketta. Olin vähän järkyttynyt, sillä ainoa asia mihin tunnun uskovan automaattisesti, on käsien pesu vessakäyntien jälkeen.

Toinen asia johon luulen uskovani, on uni. Se on elämisen korjaussarja, jolla voi paikata vaikka raivoaan ja rakkauttaan. Uneksia vaan ja leijua, käydä kuussa ja tulla takaisin. Paikata todellisuutta ja rikkoa mielikuvituksen kahleita. Ja tietenkin pestä kätensä. Vähän kaikesta.

Ja uskon yhä, että olen oikein mukava ihminen. Niinä päivinä ainakin, joina en tapa, himoitse naapurin parveketta ja valehtele silmät suut täyteen tehdessäni suunnittelematonta aviorikosta. Ehkä juuri sinun marsusi kanssa.