Viikkasin itseni sohvan nurkkaan, katsoin elokuvia ja olin olematta mitään. Pyjamassa, jota minulla ei ole, mutta jonka olemattomuutta epäilee vain Pilvi. Siivosin konetta, siirsin tiedostoja, pidin silmiä kiinni ja katsoin ulos ikkunasta. En ajatellut, nukahtelin vain ja join sitten kahvia, sitten nukahtelin.
Viime yön pidin ikkunaa auki, halusin kuulla sateen, ihmisten öiset puheet ja lintujen mekastuksen. Hiljaisuuden, jota ei todellisuudessa ole.
Ajattelin sitä mitä ohimennen puhuimme suklaakakkunaisen kanssa. Parasta on pakkorakkaus. Rakastaa sitä mitä on pakko. Vaikka lastaan. Se ei ole pakotettua pakkoa, vaan jatkuvaa ja syvää tiedottomuutta rakkauden säännöistä ja rajoista.
Teennäiset kädenojennukset ihmisyyden ja inhimillisyyden suuntaan, ehkä lähimmäisenrakkauden, kuvottavat minua. En halua jaksamishaleja tai kenenkään syliin pesimään. Tulisin hulluksi. Hullummaksi. Tai jos haluan, tiedän mistä niitä saan ja millä ehdoilla, ehdottomuudella. En tiedä milloin olen lopettanut välittämisen ja uskomisen. Ehkä hiljalleen, seuratessani ja eläessäni tätä elinputkea, kaaretonta kaarta, tikittävää aikajanaa. Kommunikoidessani aivan liikaa päälääkäreitten kanssa.
Kun viimeisin miessuhteeni meni kiville, vain yksi ihminen kysyi minulta miten minä voin. Muut kysyivät miten se mies voi? Sama ihminen kysyy samaa kysymystä yhä. Sanon jo että hyvin, tosi hyvin. Se lupaa olla kertomatta kenellekään. Tuskin edes tunnen koko ihmistä, mutta näistä toistuvasti vaihdetuista lauseista on tullut minulle tärkeitä. Olkoonkin teennäistä tai pientä, mutta pääsen siihen hetkeen jolloin se kysymys esitettiin ensimmäistä kertaa. Se ei ollut kovin ylevä hetki, mutta antoi minulle vähän liekaa nikotella ja voida todella huonosti.
Ehkä oma elämäni on vain syvää tajuttomuutta. En jaksa tarttua niihin kymmeneen käskyyn tai kymmeniin käskyihin. Se on kuin haroisin loputtomasti ilmaa, joka on sakeana korkeasta moraalista ja hyveistä, niin sakeana, ettei sen läpi näe. Mikään ei koskaan kirkastu, eikä mihinkään yletä.
Mieluummin puuhastelen omiani, en takerru siihen etten rakasta lähimmäistäni ja himoitsen milloin mitäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti