Yllättäviä seurauksia on siitäkin, että kykenee suunnilleen viikon elämään kevyesti maustetuilla merileväsnackseilla ja kahvilla. Joku rätti mahtuu päälle. Puen sen ja menen ulos. Kävelen taas, istun ja katson maailman uudelleen.
Kaksi tuntia olen koonnut päätäni ja juonut kahvia. Eilen repesin vasta iltapäivällä, oikeaan sikaitkuun. Voi vitun surkimus. Puut ja kaikki. Universumi. Puheet Marian kanssa taikamatolla, tyyneyden perikuvat. Ne puheet tyyninä kuin sammunut vesi, naiset sekopäisinä ja silmät kiiluvina ja vesimärkinä.
Mä haistatin vitut universumille ja tuhosin toivelistani. Sitten mä tuhosin nipun kuvia. Sitten mä aloin repiä vanhoja sanoja, ylimielisyyksiä, rakkauksia, toiveita ja haaveita. Sitten mä menin lukemaan vauva-palstaa, koska se yleensä pulauttaa järjen päähän aika nopeasti. Sitten nukuin ja valvoin.
Heräsin vähän ennen kuutta ja jatkoin. Peukalot kipeinä repimisestä. Ja nyt on taas tyyneys valtoimenaan ja tiskivesi laskettu. 37 mm korkea paperipino, joka sisältää kaksi postimerkkivihkoa, siivosti työpöydän laidalla, odottamassa tekijäänsä.
Eipä sen kummempaa. Koivut liehittelevät taivasta, minulla on villasukat jalassa ja levottomat sormet kuin levottomat sormet.
Nyt minä lopetan tämän. Liika on liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti