Unessa kuulen selvästi junan äänen. Ja naapurin laulavan Kotimaani ompi Suomea. Rappusia ylös ja alas kulkevat ihmiset. Kuulo on niin kivuliaan ylivirittynyt, että aistimuksen on pakko olla unta.

Nukun melkein neljä tuntia ja herään monta kertaa. Kahdesti siihen, että nukahtamiseni säpsähdyttää minut hereille. Tunnen hukkuvani ja vedän ilmaa keuhkoihin. Happi tuntuu hetken aikaa vedeltä ja paniikki riuhtoo minut väkisin irti unesta.

Lopulta minut herättää ihminen takanani, lusikassa ja lämpöisen raukeana. Käsi ympärilläni se kuiskaa korvaani, huulet ja parta kutittaa niskaa ja kaulaa. Venyttelen, olen onnellinen ja luulen olevani jo hereillä. Kun tajuan olevani yhä unessa, yritän peruuttaa heräämisen, mutta myöhästyn niukasti. Kuiskaus tuntuu läimäykseltä, se lyö minut hereille ja nostaa istumaan. Keho ehtii hitaammin mukaan, huudan vähän ääneen ja olen yhtäkkiä ihan jäässä.

Joku on siivonnut työpöytäni. En tee koko päivänä töitä. En nuku koko päivänä ja äkkiä on taas aamu. Hiljaisuus vähenee.